tiistai 3. joulukuuta 2013

Erilaisia kortteja kaikenlaisiin tilanteisiin

Jos kellään ei askarteluintoisena hetkenä ole synttäreitä tai tupareita, keksin kyllä syyn tehdä ja antaa kortin (ja onhan niitä muitakin merkkipäiviä!). :) Tässä muutamia esimerkkejä erilaisiin tilanteisiin tehdyistä korteista.



Tässä isänpäiväkortissa on syksyteema. Siinä on leikattu Big Shot -leikkurin Tattered Leaves -stanssilla kaksi erilaista lehteä. Ylijäänyttä reunaa käytettiin mallina, kun niiden läpi tuputettiin sienellä Distress Ink -mustetta, jolloin saatiin skräppipaperiin lisäksi kahden värisiä lehtiä. Kartonkilehtiin leimattiin teksti leimasinkirjaimilla ja niiden viereen liimattiin timattitarroja. Oikea kortin reuna leikattiin kuviosaksilla hieman lyhyemmäksi, jotta taustalle liimattu paperinpalanen näkyisi hieman (tässä kuvassa alla oleva oranssi skräppipaperin palanen näkyy aika huonosti). Oikealle reunalle kiedoin ruskeaa puuvillalankaa, jotka sidoin alhalla kiinni. Ilman narua kortti näytti jotenkin tyhjemmältä. :)


Kauniissa osanottokortissa on taustalla koristepaperia. Teksti on leimattu valkoiselle kartongille, joka on liimattu sanomalehdestä leikattuun harmaaseen taustaan. Kiehkuraan (Corners, Flourish #2 -stanssi) on käytetty vanhaa kirjaa ja sen keskellä on helmitarra. Oikea reuna on leikattu samoilla kuviosaksilla kuin tekstin taustatkin. Taustalla on valkoista glitterliimaa, joka hieman näkyy reunan yli, kun kortti on kiinni. Kortti on vastaavanlainen kuin edellinen osanottokorttini. Pidin sen yksinkertaisesta ja kauniista tyylistä ja päätin tehdä siksi samantyylisen uudestaan.


Seuraavat kortit tein ystävilleni Saksassa, joita kävin moikkaamassa syksyllä. Ensimmäisessä kortissa on skräppipaperia, värillistä kartonkia, leimattuja kirjaimia, timanttitarroja, teippiä ja rusetti. Toisessa kortissa on toisen skräppipaperin sijaan vanha kirjan sivu ja rusetin sijaan itse tehty nappi FIMO-massasta. Teipin oli tarkoitus olla suunnilleen Suomen lipun ristin mukainen, mutta ei se ehkä ihan siltä näyttänyt. :) 




Sain kesällä ison kasan itse poimittuja marjoja ja siitä piti tottakai kiittää myös kortilla. Skräppipaperin, kirjan sivun, värillisen kartongin ja leimattujen kirjainten lisäksi käytin pieniä paljetteja, narua (rusetti) ja pitsiteippiä. Reunat tuputin vielä punaisella musteella tummemmiksi.



torstai 28. marraskuuta 2013

Onnittelut uusiin haasteisiin

Kesän jälkeen meidän kaksi kesätyöntekijää lähti ja tein heille kortit, kun muut hoitivat läksiäislahjan. :)


Kortin tausalla on skräppipaperia ja työpaikkamme strategialehtisestä repästy sivu. Tähdet on leikattu Big Shot -leikkurin Stars -stanssilla kierrätyskartongista (paperileikkurini paketin taustalla ollut sininen kiiltävä kartonki) ja softies-levystä. Kartonkitähden kohotin tarratyynyillä samalle tasolle softies-tähden kanssa. Kortissa on lisäksi teippiä, pieniä paljetteja, värillistä kartonkia ja leimattuja kirjaimia. Kirjainten kartonkipalat on leikattu kuviosaksilla. Vastaavia materiaaleja käytin myös seuraavassa kortissa.




Tässäkin kortissa on vastaavat materilaalit kuin edellisissä korteissa. Pienten paljettien sijaan käytin timattitarroja ja strategiasivun sijaan  Bioinformatiikan kirjasta repästyä sivua. Kirja oli vanha oppikirja, joka ei kelvannut enää kenellekään. :)



Tein tämän kortin tilaustyönä. Siinä on kukka (leikattu Tattered Florals -stanssilla) kierrätyspapereista, jotka on kerätty mainoksista ja naistenlehdistä. Minulla on kansio täynnä värien perusteella jaettuja lehdistä leikattuja kuvia. :) Mustavalkoinen tausta on myös jostain vanhasta mainoksesta, mutta värillinen tausta on leikattu skräppipaperista. Sama paperi oli tämän postauksen toisessa kortissa. Kukan keskuksena on nasta, jolla saa kukan koottua kivasti ilman liimaa. Lisäksi kortissa on pieniä paljetteja ja värillisestä kartongista kuviosaksilla leikatut palat, joihin on leimattu teksti. Kartonkipalasia olen myös hieman käsitellyt reunoista Distress Ink -musteella. Samaa mustetta käytin taustojen kiehkuroiden leimaamiseen. Leikkasin kartongista muotin Big Shot -leikkurin Flourish #10 -stanssilla, jonka läpi tupsutin mustetta meikkisienen palasella.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Kortteja onnittelemaan uuteen kotiin

Syksyllä muutama tuttavani muutti uuteen kotiin ja tein heille kortit onnittelemaan siitä. :) 

Teen kortit aina ajatellen vastaanottajaa eli laitan niihin usein pieniä yksityiskohtia, jotka sopivat henkilölle tai käytän tämän lempivärejä. En siis tee kortteja "valmiiksi varastoon". Tällöin niistä tulee henkilökohtaisempia.


Yllä olevassa kortissa roikkuu kirjainlipukkeet narusta. Naru on kiinnitetty kortin takapuolelle. Lisäksi N-kirjain on liimattu kiinni, jotta naru ei heiluisi liikaa. Kirjaimet on leimattu kirjainleimasimilla ja mustalla musteella. Muut kortin materiaalit ovat kaksi eri skräppipaperia, värilliset kartongit ja timanttitarrat.



Tässä kortissa on paperista itse käärityt pienet ruusut. Opin ruusujen tekemisen 10-vuotiaalta pikkusiskoltani, joka on katsonut netistä erilaisia käsityöohjeita ja törmäsi tähän. Hänkin on kova askartelemaan! :) Muut käytetyt materilaalit ovat värilliset kartongit, leimatut kirjaimet, pienet paljetit, teippi, skräppipaperi ja vanhasta oppikirjasta repäisty sivu. Kortti meni vanhalle opiskelukaverille, jolloin kirjan sivu molekyyleineen ja PCR:ineen tuo mukavan yksityiskohdan. Käytän välillä myös tarratyynyjä kohottamaan tiettyä osaa eli tuomaan pienen 3D-efektin. Tässä kohotin kotiin-palluran.


Alla oleva kortti meni vanhalle työkaverille ja siksi siinä on samasta Bioinformatiikan kirjasta repästy sivu kuin aiemmassa kortissa. Muutoin käytin taas värillisiä kartonkeja, leimattuja kirjaimia, skräppipaperia ja vanhan kellastuneen espanjankielisen romaanin sivusta tehtyjä kiehkuroita.


torstai 1. elokuuta 2013

Valokuva-albumi häälahjaksi

Tein tämän kesän häihin lahjaksi valokuva-albumin, joiden sivuissa päädyissä "lukee" LOVE eli rakkaus. Sain idean joku vuosi sitten paperiaskartelumessuilta ja halusin tehdä itsekin sellaisen. Valokuvat puuttuvat albumista vielä. Hääpari saa valita 6-9 ihanaa kuvaa, jotka voimme yhdessä lisätä albumiin. Lahjaan kuuluu siis yhteinen askarteluhetki. :)


Taustana käytin paksua kartonkia, jota olin säästänyt tällaista tilaisuutta varten. Pahvit olivat hieman eri paksuisia, mutta se ei haitannut, koska sivut olivat muutenkin erinäköisiä.


Albumissa on käytetty hienoja skräppipapereita. Kannessa on samanlaisia kiehkuroita (Big Shot -leikkurin Flourish #10 -stanssi) kuin hääkortissakin sekä kartonkipalloja (Circles #4 -stanssi), joihin on leimattu hääparin nimet. Lisäksi siinä on  paperiruusuja ja "tarratimantteja".


Ensimmäisella aukeamalla on kuvioteippiä ja erilaisia kiehkuroita (Corners, Flourish #2 -stanssi) yllä mainittujen lisäksi.


Toisella aukeamalla on teipin sijaan söpöä nauhaa. Toisella sivulla on Distress Ink -musteella väritetty kukka (Tattered Florals -stanssi) ja glittersofties-levystä leikattu kiehkura (Elegant flourishes -stanssi). Sivulla on myös samalla tavalla kirjan sivu kuin hääkortissakin. Sitäkin hieroin hieman kynsiviilalla (koska en löytänyt hiekkapaperiani :)).


Viimeisellä aukeamalla on vasemalla sivulla itsetehtyjä nappeja FIMO-massasta. Oikealla sivulla on samanlainen sydän kuin hääkortissa, jota on tässä hieman kohotettu ohuilla tarratyynyillä. Paperinauha on skräppipaperin alaosasta (siellä on joskus tuollaisia ohuita suikaleita mukana). Sivulla on myös sydän (Hearts -stanssi) leikattu vanhasta matematiikan kirjasta (sellainen oli pakko laittaa johonkin, koska molemmat ovat opiskelleet tekniikan puolella :)). Sydämen vieressä on perhonen (Movers & Shapers Magnetic Die Set - Mini Butterflies Set), joka on leikattu naisten lehdestä jostain glitterhameesta tms.


Takapuolella ei ole kuin skräppipaperia, koska ajattelin, ettei sinne liimattaisi valokuvia. 


Lopuksi tuputtelin ruskeaa Distress Ink -mustetta sivujen reunoille. Kirjan sivut rei'itin tavallisella paperirei'ittimellä ja niiden läpi pujottelin tavallisen renkaan, joita olen säästänyt mm. vanhoista avaimenperistä. Helpompaa olisi käyttää askartelukaupoista saatavia helposti avattavia renkaita. Sellaista kokeilen seuraavaan valokuva-albumiprojektiin. Nämä avaimenperärenkaat toimivat tähän ihan hyvin, koska sivuja oli vain neljä.

Ja sitten odotetaan vain valokuvia! :)

Hääkortti

Olin nyt kesällä ystäväni häissä ja tein sinnekin tottakai kortin. :)


Kortin taustalla on skräppipaperia ja kierrätyskirjan sivu. Raapaisin kirjan sivua hieman kynsiviilalla, jotta teksti hieman hälvenisi. Teksti on printattu ja leikattu kuviosaksilla. Vaalea beige paperi tekstien alla ja kiehkuroissa on vanhasta kirjekuoresta (vanhat etenkin helmiäisen väriset kirjekuoret ovat tälläiseen tarkoitukseen erittäin sopivia). Sydämet ja kiehkurat on leikattu Big Shot -leikkurilla (Hearts- ja Flourish #10 -stanssit). Kultaisen sydämen paperi on käytetystä lahjapaperikassista. Viimeisenä liimasin hieman pieniä paljetteja antamaan vähän kiiltoa ja lisää väriä.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Teelahjoja

Juon mielelläni irtoteetä ja annan sitä usein myös lahjaksi. Löysin Pinterestin kautta paperisen teekannun. Se on täydellinen lahjapaketti teetuliaiselle! Blogisivulla oli myös malli teekannulle, mikä helpotti sen tekemistä. Enää piti valita kaunis paperi. Skräppipaperi toimii hyvin, koska se on tarpeeksi paksua ja lisäksi kaksipuolista.


Koska en harrasta pussiteetä, annan lahjaksikin vain irtoteetä tai teekukkia. Irtoteen pakkasin pieneen minigrip-pussiin, joka mahtui vähän taitellen teekannun lokerikkoon. Teekukille tein omat pienet pussukat. Pussit tein sellofaanipalasista (näin pieneen pussiin ei paljon tarvitse!), jonka teippasin kiinni löytämilläni helpoilla ohjeilla.


Minulla ei ollut kuin valkoista ohutta nauhaa, joka sopi kannun väritykseen. Ne on leikattu paidosta (ne ovat niitä ärsyttäviä lenksuja, jotka pilkistelevät paidasta). :)

Tällaisia teekannuja on hyvä pitää kotona pari ylimääräistä siltä varalta, että tarvitsee nopeasti pienen lahjan. :)

Kilpailukortti paperiaskartelukisaan

Huomasin Sinellin uutiskirjeessa paperiaskartelukilpailun. Tottakai siihen piti osallistua, koska paperiaskartelu on lähinnä sydäntäni. Kilpailutyöni on kortti, koska korttien tekeminen on parasta! :)



Kilpailutyössä piti käyttää Tim Holtz -tuotteita ja ne ovat kortissani tuo kukka (Tattered florals -stanssi Big shot -leikkuriin) ja sen punainen mustereuna (Distress Ink). Muutoin käytin kortissa skräppipaperia, kartonkia, paljetteja ja teippiä. Tällä kertaa kirjoitin tekstin käsin, mutta olen muutoin myös printannut tai leimannut tekstin korttiin. Ääriviivatarroja en ole käyttänyt. Halusin tehdä kortista mahdollisimman täydellisen ja siksi kesti monta iltaa ennen kuin olin tyytyväinen värivalintoihini. :)

Korttiani pääsee heinäkuussa äännestämään Facebookissa ja Variston Sinellissä. :)

Teippailua

Olen nyt hurahtanut täysin kuvioteippehin! Tilasin juuri ison satsin uusia ihania teippejä Teippitarhasta, koska heillä on hyvä valikoima. Nyt onkin sitten valikoimaa kotonakin, kun askartelee! :D


Eniten olen käyttänyt teippejä korttiaskartelussa (esimerkiksi), mutta myös muissa jutuissa. Tein aiemmin mm. pieniä lippuja teipeistä.

Tein lisää teippilippuja, kun otin muffinsseja piknikille mukaan. Noita raparperi-kookos-muffinsseja olen tehnyt jo useamman kerran. Ne ovat tosi herkullisia! Resepti löytyy täältä.


Kuvioidulla ilmastointiteipillä korjasin hajonneen termosmukini. Nyt se toimii taas ja pitää teen lämpimänä pitkään! :)



Merkkaan nykyään kaikki purkit teipeillä. Tässä merkkasin esimerkiksi pari teepurkkia.



Seuraavaksi teippaan pyöräni uudella Candy cane -teipillä! :)

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Kortteja vanhuksille

Nyt kesällä kerätään Tampereen vanhuksille kortteja syksyn pimeneviin iltoihin. Tottakai siihen piti osallistua! Ystäväni ja sukulaiseni ovat saaneet jo kaikenlaisia tekemiäni kortteja, joten on hyvä, että on muitakin vastaanottajia, etteivät edellä mainitut huku kortteihini. :) Lisäksi minullekin tulee hyvä fiilis, kun tietää, että toinen ilahtuu saadessaan kivan kortin postista. Silloin se on kaiken vaivan arvoista.

Kortit ovat teemaltaan syksyisiä, koska ne jaetaan vasta syksyllä. Tein muutaman erilaisen. Saatan tehdä myöhemmin vielä lisää, kun innostun tekemään lisää kortteja, eikä kenenkään synttärit ole tulossa. :)

Jos sinuakin kiinnostaa osallistua korttikeräykseen, tsekkaa Ellin blogi!

Tein kaksi korttia ihan uuden mallin mukaan ja kaksi teekorttia, jollasia tein jo viime syksynä. Teekuppi on mielestäni niin kivan näköinen ja syksyllä tekee mieli juoda enemmän lämmintä ihanaa teetä. :)
 







perjantai 28. kesäkuuta 2013

Muunlaisia uusia kortteja

Työkaveri on ollut pitkään sairaslomalla ja siksi päätimme laittaa hänelle piristykseksi kortin. :) Kortissa on käytetty skräppipaperia, kartonkia, softies-levyä, teippiä, paljetteja ja leimasinkirjaimia.





Toinen työkaveri taas lähti etsimään uusia haasteita. Kukka on tehty kierrätyskankaista, taustalla on skräppipaperia ja työpaikkamme strategiaa. :) Teksti on printattu ja leikattu kuviosaksilla.


Joskus taas halusin vain piristää ystävän satunnaista päivää. :) Kuva on muista poiketen otettu kännykkäkameralla. Ehdin pistää kortin jo postiin, eikä minulla ole siitä syystä kortista parempaa kuvaa.



Saimme lahjaksi hauskan keittiöpyyhekeen ja leikkasin tähden pyyhkeen mukana tulleesta kartongista. :) Kirjaimet on leikattu Big Shot -leikkurilla (kuten tähtikin) ja taustalla on skräppipaperia, ranskalainen kirjan sivu ja teippiä. Tässä on myös muutama ääriviivatarra, joita en ole käyttänyt kovinkaan paljon vielä.



Kevät- ja kesäkortteja

Nyt kesällä olen tehnyt kesäkortteja, jotka piristävät vastaanottajan satunnaista kesäpäivää. Aiemmin keväällä tein kevätkortteja. :)

Tämä kesäkortti on tehty pelkästään kierrätysmateriaaleista: vanhoista vaatteista ja muista kankaista, kirjasta, mainoksesta ja paperikassista. Taustakartongin olin löytänyt jostain. Yleensä käytän mm. ostettuja skräppipapereita, mutta nyt halusin haastaa itseni ja tehdä kierrätyskortin. Sehän onnistuikin sitten mainiosti! :)



Yhtä kevätkorttia lukuunottama korttien taustat ja kukat ovat myös kierräyspaperista. Aina ennen kuin heitän lukemani lehdet pois, selaan sen sopivan paperiaskartelumateriaalin takia. Aika paljon kaikkea on mahdollista käyttää! :)



Onnittelukortteja

Olen viime aikoina tehnyt paljon kortteja, koska niitä voi tehdä illan aikana yhden tai useamman valmiiksi (riippuu, kuinka "valmis design" minulla on). Kaikki muut käsityöprojektit (mm. virkattu kännykkäpussukka) ovat jääneet kesken tai odottavat vielä valmistumistaan.

Olen uusimmissa korteissani käyttänyt enemmän teippiä ja yhä useimmin useampaa samaan aikaan. Tässä on esimerkiksi äitienpäiväkortti ja syntymäpäiväkortti. Korteissa on käytetty skräppipaperia, kierrätyspaperia, teippiä, kartonkia ja paljetteja. Teksti on leimattu uusilla leimasimillani. Ympyrät ja tähdet on leikattu Big Shot -leikkurilla.


Perhonen on leikattu naistenlehden kuvasta, jossa oli paljettimekko. Toimii aika hyvänä glitterperhosena! :)


Tein myös hieman "maskuliinisemman" synttärikortin. Napin olen itse tehnyt FIMO-massasta.


Pikkusisko sai prinsessasynttärikortin. :)


Tässä vielä kaksi vähän vanhempaa onnittelukorttia. Ylemmässä käytin taas Brooklyn Brewery -panimon korkkia - nyt tosin ilman rusettia. Alemmassa on nappi ja kukkaleimasimella ja Distress Ink -musteella leimattu kukka. Samalla musteella tummensin hieman kortin reunoja. Molempien korttien kirjaimet on leikattu Big Shot -leikkurilla.



sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Brezelit ja Obatzter

Baijerilainen suolainen herkku ei ole Suomessa kovin tunnettu. Söin niitä nuorempana Baijerissa koulussa evääksi ja myöhemmin aikuisena oluen seuraksi. Niitä saa onneksi nykyään myös Suomesta (mm. Stockmannista), mutta halusin tehdä niitä myös kotona. Parhaimmillaan ne ovat nimittäin tuoreina, kun ne ovat pehmeitä sisältä ja rapeita päältä. Tein Brezeleiden innoittamana myös koruriipuksen muovailumassasta. :)

Brezeleiden oikea nimi on 'Laugenbrezel' eli lipeäbrezel. Monet varmasti ihmettelevät, miksi näihin rinkeleihin lisätään natronlipeää. Mutta sehän on vahva emäs ja sitähän on kodin putkimiehessä! Argh! Mutta nou hätä! :) Liuos on huomattavasti laimeampi ja uunissa lämmön ja ilman hiilidioksidin vaikutuksesta natronlipeä muuttuu vaarattomaksi natriumvetykarbonaatiksi. Tämän yhdisteen tuttavallisempi nimitys on ruokasooda. Jos ei uskalla käyttää natronlipeää tai sitä ei ole saatavilla, voidaan sen sijaan käyttää myös soodaliuosta. Baijerissa NaOH:in käyttö näiden rinkeleiden leivonnassa on ihan normaalia ja sitä on kaupoissa paremmin saatavilla kuin meillä Suomessa (apteekissa minua katsottiin vähän hassusti, kun kerroin tarvitsevani natriumhydoksidia leivontaan :D). Jos katsoo tarkkaan Stockmannin Brezeleiden aineslistaa, löytää sieltäkin natriumhydroksidin. Onneksi olen töissä laboratoriossa ja sain pienen määrän NaOH:ia Brezeleiden leivontaan omaan "prosessilaboratoriooni". Kyltti löytyi töistä remontin jäljiltä. :)



Brezeleitä voi syödä sellaisenaan tai Obatzterin kanssa. Se on pehmeistä valkohomejuustoista valmistettu "juustotöhnä". Se ei ehkä näytä kovin herkulliselta, mutta se on täydellinen pari suolaisen Brezelin kanssa!

Suomensin Brezelin reseptin saksankielisiltä sivuilta, jota saksalainen ystäväni suositteli. Obatzterin reseptin sain toiselta saksalaiselta ystävältäni. Obatzter kannattaa syödä aika pian, koska se ei säily kovin pitkään (ehkä pari päivää). Brezelitkin kannattaa syödä saman päivän aikana, koska seuraavana päivänä ne ovat jo hieman kuivahtaneita.

Jälkeenpäin löysin yhdestä leivontablogista suolarinkeleiden reseptin suomeksi. Siellä on käytetty NaOH:in sijaan ruokasoodaa. Jos NaOH:in käyttö VÄHÄNKIN epäillyttää, tee ihmeessä Brezelit soodaliuoksella. Niistä tulee yhtä hyviä! Kannattaa kokeilla! :)


Brezelit

500 g vehnäjauhoja
250 ml vettä
1 pkt kuivahiivaa
1 tl suolaa
½ tl sokeria

Lisäksi
merisuolaa
4% NaOH-liuos (samaa liuosta voi käyttää monta kertaa)


Laita uuni päälle (200-220 C). Rasvaa pelti (NaOH:in takia ei voida käyttää leivinpaperia) tai käytä ritiläpeltiä (Brezelit jäävät ritilään pahemmin kiinni kuin voideltuun peltiin eli tiskaamista on enemmän :))
.

Valmista NaOH-liuos (40 g 1 litraan vettä). Tässä vaiheessa kannattaa olla suojalasit ja suojakäsineet ja mielellään myös laboratoriotakki tai muu pitkähihainen päälle suojaamaan mahdollisilta roiskeilta. Laita NaOH-liuos isoon laakeaan kulhoon.

Liuota kuivahiiva veteen. Veivaa aineksista taikina. Taikina on valmis, kun se on tasainen ja kuiva. Älä anna taikinan nousta. Ota taikinasta pieniä paloja ja pyöritä niistä pitkä ohut tanko. Jätä se keskeltä hieman paksummaksi. Tee tangosta Brezelin muotoinen. (Nämä Brezelit eivät ole yhtä kauniita kuin niiden pitäisi olla. Onneksi ulkonäköä tärkeämpää on maku. :))




Laita kumihanskat käteen ja suojalasit silmien suojaksi, kun seuraavaksi kastat Brezelit nopeasti NaOH-liuoksessa. Viillä terävällä veitsellä viiva Brezelin paksuimpaan kohtaan ja laita päälle merisuolaa. Paista Brezelit uunissa kunnes ovat sopivan ruskeita (noin 15-20 min). 



Nauti Brezelit Obatztan kanssa!






Obatzter

250 g kypsää Camembert-juustoa tai Brie-juustoa (tai molempia)
75 g   pehmeää voita
1 pieni sipuli
paprikajauhetta
pippuria
suolaa
 
Lisäksi voi laittaa 
tuoretta persiljaa
kuminaa
2 rkl olutta

Paloittele sipuli (ja persilja) mahdollisimman pieniksi paloiksi. Muussaa juusto haarukalla ja sekoita siihen pehmennyt voi (anna voin pehmetä huoneenlämmössä tai lyhyesti mikrossa, älä sulata!). Mausta ja sekoita tasaiseksi töhnäksi. Koristele pienellä persiljanipulla.